
Tervetuloa
opesivuilleni!
Intohimona opettaa. Tavoitteena voida hyvin.
Olen Riikka Korosalmi (ent. Salminen), sydämeltäni savolainen ja kuopiolainen biologian ja maantieteen opettaja. Olen pedagoginen kouluttaja ja valmentaja, DigiErko-digipedagogiikan asiantuntija sekä RMP- ja RSMP-motivaatiovalmentaja. Päätyötäni teen Kuopion klassillisella lukiolla. Työ opettajana on ehdottomasti unelmatyöni ja Klassikka unelmatyöpaikkani. Päätyöni ohella koulutan opettajia Kuopion lukiotoimessa sekä yrityksessäni Educated by Riikka sekä koulutusorganisaatio SnellmanEDU:ssa. Lisäksi teen yritykseni kautta yhteistyötä oppimisteknologian edelläkävijän Mobien kanssa.

Lukiomaailma uudistuu. Siinä on omat haasteensa ja mahdollisuutensa. Omana intohimonani on arvioinnin ja muun opiskelun kehittäminen opiskelijaa yksilöivään ja heidän opiskeluhyvinvointiaan ja -motivaatiotaan huomioivaan suuntaan. Ja mitä kaikkea myös tekoäly voi antaa tähän prosessiin!
Opettajan työ voi muuttua siihen suuntaan, että monipuolistumisen ja arviointityön kevenemisen kautta opettajalla olisi mahdollisuuksia ja voimavaroja kohdata opiskelijoita heidän kuormittavien lukio-opintojensa keskellä. Olla siellä ihminen ihmiselle. Sitä varten minä oikeasti aloitin tehdä tätä työtä.
Vuoden biologian ja maantieteen opettaja 2023
