Ope voi hyvin!

Ope voi hyvin!-blogissa kerron pienistä ja isoista teoista oman opehyvinvointini taustalle. Käyn läpi ajatuksia asioista, joihin pystyn itse vaikuttamaan ja jotka saavat minut voimaan hyvin lukio-opettajan kuormittavassa arjessa. 

Edellisessä kirjoituksessani kävin läpi ajatuksia, miten tärkeää on oman opehyvinvointinsa kannalta olla oma itsensä ja rakentaa omannäköistä opettajuutta kaikkien ulkoisten paineiden keskellä. Tuon ajatuksen toteuttamisen yksi olennaisimmista oletuksista on, että me tunnemme itsemme. Miten muuten voisimme tehdä omannäköisiä ratkaisuja? Tässä...

Olen identiteetiltäni opettaja. Sitä olen ollut siitä lähtien, kun ensimmäistä kertaa kävelin 20-vuotiaana sijaisena luokkaan opiskelijoiden eteen. Identiteettiini mahtuu kuitenkin myös paljon muuta. Olen puoliso, äiti, tytär, sisko ja kummi. Olen yrittäjä ja sijoittaja. Olen laulaja ja ryhmäliikunnanohjaaja. Ja samalla vielä paljon muuta. Mutta...

Media ja kahvipöytäkeskustelut täyttyvät sanoista ja lauseista, jotka kertovat opettajien vahvasti heikentyvästä hyvinvoinnista. Korona-aika on antanut oman sysäyksensä opettajien jaksamisen heikkenemiselle. On toivottavaa, että monet kuormitukset tipahtavat hartioilta korona-ajan kääntyessä jälleen normaaliin, vaikkakin ehkä uuteen sellaiseen....

Kuva: Ukko Juntunen Photography
Kuva: Ukko Juntunen Photography


Blogin kirjoittajana toimii Kuopion klassillisen lukion biologian, maantieteen ja terveystiedon lehtori ja Educated by Riikka-yrityksen kouluttaja ja RMP- ja RSMP-valmentaja Riikka Salminen, joka haluaa tehdä opettajan työtään intohimolla ja voida samalla hyvin.

Päivitän uusimmat blogikirjoitukset tuoreeltaan someen! Tervetuloa seuraamaan Educated by Riikka-sivuja Facebookissa tai Instagramissa educated.by.riikka sekä verkostoitumaan kanssani LinkedIn:ssa.